Sivut

torstai 22. huhtikuuta 2010

Potut pottuina

Peruna on aika hieno raaka-aine. Se on halpaa ja monipuolista, kotimaista lähiruokaa ja kaiken lisäksi se hakkaa ravintoarvoiltaan pastan ja riisin kevyesti. Peruna taipuu samettisen pehmeisiin pyreisiin ja keittoihin, salaatteihin, patoihin ja uuniin, lastuiksi, lohkoiksi ja tikuiksi. You name it!

Uutta perunaa odotetaan alkukesästä kuin parsasesonkia konsanaan. Ja voiko yksinkertainen herkku enää enemmän Suomen suvelta maistua kuin keitetyt uudet perunat kevätsipuli-voikastikkeella? (No, ehkä mansikat! :) Itse olen erityisen ihastunut uuteen perunaan erilaisten salaattien raaka-aineena. Perunasta voi valmistaa mitä ruokaisampia lämpimiä ja kylmiä salaatteja, ja parhaimmillaan salaatti käy kokonaisesta ateriasta, vaikkapa kevyestä lounaasta. Peruna sopii myös linjojaan tarkkailevalle, sillä se sisältää suhteessa vähemmän energiaa kuin pasta tai riisi ja lisäksi perunan suojaravintoainepitoisuudet ovat niihin verrattuna omaa luokkaansa. Lisäksi perunan jäähtyessä osa sen tärkkelyksestä muuttuu niin sanotuksi resistentiksi tärkkelykseksi, joka ei imeydy vaan vaikuttaa elimistössä kuidun tavoin. Eihän peruna toki kuidunlähteenä täysjyväviljatuotteille pärjää, mutta oman paikkansa monipuolisessa ruokavaliossa se kyllä lunastaa.

Seuraava salaattiohje syntyi ystäväni E:n luona syömäni ihanan uuniperunasalaatin inspiroimana. Uunissa kypsennettynä se sopii hyvin yleisperunoista valmistettavaksi, kesällä ohjetta voi soveltaa keitetyille uusille perunoille. Salaatti on parhaimmillaan haalean lämpimänä nautittuna ja sopii hyvin esimerkiksi paistetun kalan tai kesäisin grilliruoan kaveriksi. Ohjetta on myös hyvin helppo soveltaa sesongin kasvisten ja jääkaapista löytyvien ainesten mukaan. Itse pidän esimerkiksi pestolla ja paahdetuilla pinjansiemenillä maustetusta perunasalaatista. Myös oliivit, artisokka tai marinoitu paprika sopivat hyvin perunasalaattiin. Jätin tarkoituksella merkitsemättä ohjeeseen tarkat määrät, sillä maistelemalla ja kokeilemalla pääsee yleensä parhaaseen lopputulokseen. Tässä siis inspiraatiota kokeiluille.


Perunasalaatti
Yleisperunoita tai uusia perunoita
Hyvälaatuista oliiviöljyä
Valkosipulia
Suolaa ja mustapippuria myllystä
Rucolaa tai muuta salaattia
Kirsikkatomaatteja
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Kapriksia
Punasipulia
Siemeniä (esim. kurpitsansiemeniä tai Pirkka Salaatti-siemensekoitusta)
Tarjoiluun halutessasi hyvää tummaa balsamiviinietikkaa

Pese ja harjaa perunat huolellisesti ja leikkaa kuorineen ohuiksi siivuiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa hyvin ohuiksi siivuiksi. Levitä perunasiivut leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele pinnalle valkosipulit sekä oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista 225 C asteisessa uunissa kunnes perunat ovat kypsyneet ja saaneet väriä. Kääntele perunoita kerran paiston aikana, jotta ne kypsyisivät tasaisesti. Jos käytät uusia perunoita, keitä ne kokonaisina kypsiksi, anna jäähtyä hiukan, leikkaa tarvittaessa reiluiksi suupaloiksi ja mausta vielä lämpiminä hienonnetulla valkosipulilla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Perunoiden kypsyessä pese ja kuivaa salaatinlehdet huolellisesti ja riivi tarvittaessa isoja lehtiä pienemmiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Saksi aurinkokuivatut tomaatit suikaleiksi. Siivuta punasipuli hyvin ohuiksi siivuiksi. Paahda siemeniä kuivalla, kuumalla pannulla kunnes ne saavat kauttaaltaan sopivasti väriä, mutta eivät mustu.

Sekoita muut ainekset lämpimiin, kypsennettyihin perunoihin. Lorauta sekaan vielä tilkkanen hyvää oliiviöljyä, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Anna maustua hetki ennen tarjoilua ja tarjoile tumman balsamiviinietikan kera.

Vinkki: Saat salaatista ruokaisamman, jos lisäät ohjeeseen esimerkiksi parmesan lastuja tai mozzarellajuustoa. Myös fetajuusto sopii hyvin perunasalaattiin.

1 kommentti:

  1. Nam, näyttää hyvältä! Rakastan yli kaiken erilaisia perunasalaatteja, mutta en olekaan ennen tehnyt niitä uunissa paistetuista perunoista. Tätä täytyy testata.

    -Elina/Chocochili.net

    VastaaPoista