Sivut

tiistai 14. joulukuuta 2010

Joulun odotusta

Blogissani on viime aikoina ollut kovin hiljaista. Pahoitteluni siis, mikäli joku on juttujani ehtinyt kaivata. Vetoan tietystikin koulu- ja työkiireisiin, vaikkakin kiire mitä suurimmilta osin on ollut itseaiheutettua. Koulukiiret onneksi taukosivat hetkeksi, ja nyt saan keksittyä, joululomalle sovittuje töiden ohella luonnolisestikin, joulun odotteluun. Tieni villiin pohjolaan, kotipaikkakunnalleni, löysin menneenä viikonloppuna. Vaikka Oulussakin lumesta ja pakkasesta on saatu alkutalven aikana nauttia rohki kiitettävästi, joulumieli nousi kieltämättä kummasti napapiirin ylittyessä. Jotain taikaa tässä Lapin joulussa kai sitten on.

Ajattelin seuraavaksi postailla muutamat syksyn varrella leivotut ja kuvatut kakkuset, minkä jälkeen antaudun joulun ja uuden vuoden juhlahumun vietäväksi. Sopii toivoa, että joulun herkuista edes osa ehtii kuvaksi asti ennen kuin tulee syödyksi.. Suloista joulun odotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti