Sivut

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Punajuurenpunaista

Punajuuri, siis tuore sellainen, on ehdottomasti yksi lempijuureksistani, ja syksyn aikana onkin tullut kokkailtua siitä yhtä jos toista. Punajuuri on taipunut niin risottoon, pestoon kuin ihanan täyteläiseen sosekeittoonkin ja postailen nyt reseptit tänne, etteivät pääse unohtumaan. Mikäli kokemuksesi punajuuresta rajoittuvat lähinnä etikkasäilykkeisiin, suosittelen mitä lämpimimmin antamaan punajuurelle, nimenomaan tuoreelle, sen ehdottomasti ansaitseman uuden tilaisuuden.


Punajuuririsotto
2 keskikokoista punajuurta
oliiviöljyä
1 keskikokoinen sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 ½ dl risottoriisiä
(loraus punaviiniä tai kuivaa valkoviiniä)
balsamiviinietikkaa
reilu1/2 l liha- tai kasvislientä
suolaa ja mustapippuria
yrttejä (esim. timjamia, rosmariinia, persiljaa...)
nokare voita
parmesan -juustoa
(muutama siivu pekonia paahdettuna ja suikaloituna)

Reseptistä valmistuu syötävää kahdelle.

Kuori punajuuret ja suikaloi tai kuutioi ne suhteellisen pieniksi. Lorauta kattilaan oliiviöljyä ja laita punajuuret hautumaan miedolle lämmölle noin kymmeneksi minuutiksi. Laita liemi lämpiämään toiseen kattilaan ja pidä kiehuvan kuumana.

Hienonna sillä välin sipuli ja valkosipulin kynnet. Lisää sipulit kattilaan punajuurten seuraksi ja nosta lämpöä. Kuullottele hetki, kunnes sipulit muuttuvat läpikuultaviksi, mutta eivät ruskistu. Lisää nyt kattilaan riisi. Kuullottele, kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi. Jos kaapistasi sattuu löytymään avattu pullo sopivaa viiniä, voit lorauttaa sitä noin desin verran kattilaan tässä vaiheessa. Lisää myös parin ruokalusikallisen verran balsamiviinietikkaa. Anna poreilla ja hautua hetki kokoajan sekoitellen.

Kun neste alkaa olla imeytynyt, lisää reilu loraus lientä ja jatka hauduttelua rauhallisesti sekoitellen. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lientä aina, kun edellinen lisäys alkaa olla imeytynyt kunnes riisi on kypsää al dente eli vielä mukavan napakkaa. Risotto saa jäädä aavistuksen löysäksi, mutta ei vetiseksi. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa yrtit ja avan lopuksi raastettua parmesan -juustoa sekä nokare voita makua antamaan. Tarjoile parmesan -raasteen tai -lastujen ja hyvän leivän kera. Halutessasi voit silputa ja paahtaa pari siivua pekonia risoton höysteeksi.



Punajuurikeitto
500 g punajuuria
1 isohko peruna
1- 2 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
1/4 dl viinietikkaa
n. 1 l kasvis- tai kanalientä
mustapippuria
suolaa
1 laakerinlehti
1 tl timjamia
(2 dl kermaa tai esim. sinihomejuustoa)

Annos riittää neljälle.

Kuori ja kuutioi juurekset, hienonna valkosipuli. Kuullottele vihanneksia suuressa kattilassa oliiviöljyssä muutaman minuutin ajan sekoitellen. Lisää viinietikka, punaista tai valkoista, ja anna
haihtua. Lisää lientä siten, että kasvikset peittyvät. Lisää mausteet ja yrit ja keittele, kunnes juurekset pehmenevät. Poimi laakerinlehti, ja mikäli käytät kokonaisia, mustapippurit ketoksesta ja soseuta. Lisää tarvittaessa lientä jos keitto on kovin sakeaa ja lopuksi halutessasi kerma tai sinihomejuusto murustettuna. Kuumenna kiehuvan kuumaksi. Tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita ja tarjoile hyvän leivän kera.



Punajuuripeston ohje löytyi aikoinaan Helsingin sanomien ruokaliitteestä. Jotenkin pesto jäi kaipaamaan potkua, mutta  vaikka lisäilin hiukan mausteiden ja sitruunamehun määrää en vieläkään ollut aivan tyytyväinen lopputulokseen. Jotakin reseptistä vielä puuttuu, vaikka en keksinytkään mitä. Mukava idea kumminkin. Pitää palailla asiaan, kun seuraavan kerran käyn punajuuren kimppuun...


Punajuuripesto
Respti: Helsingin sanomat
250 g punajuuria
1/2-3/4 dl oliiviöljyä
1/2 dl parmesaanijuustoa
1/2 dl pinjansiemeniä tai kuorittuja manteleita
1 valkosipulin kynsi
1 tl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Pese punajuuret ja keitä vedessä kypsiksi. Kuori lämpiminä.

Kuori valkosipulin kynsi. Pilko punajuuret. Laita peston ainekset monitoimikoneeseen ja hienonna niin, että rakenne jää hieman karkeaksi. Tarjoa keitettyyn pastaan sekoitettuna.

1 kommentti:

  1. Punajuuri on ihanaa! Ja mikä tekee siitä vieläkin ihanampaa on se, miten täydellisesti se sopii melkein minkä tahansa juuston kanssa! Tuonne peston sekaan voisi kivasti sopia tuore rosmariini, ainakin se on mainio lisä punajuurihummukseen.

    VastaaPoista