Sivut

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kylmäsavulohi-rucolamuffinsit

Ystäväni K kyläili luonani toissa viikonloppuna, ja tämän harvinaisen tapahtuman kunniaksi halusin leipoa jotain hyvää. Keittokirjahyllyn sisältöä selaillessani päädyin suolaiseen muffinsireseptiin Johan Åkerbergin Muffinsikirjasta.

Savulohimuffinsien resepti oli sopivan yksinkertainen. Suolaiseen perustaikinaan lisättiin vain lopuksi sattumat. Mukava ja helppo suolainen herkku vaikkapa sunnuntaibrunssille. Kylmäsavulohta tosin olisi saanut olla ohjeessa enemmänkin, tällaisenaan kalan maku jäi varsin miedoksi. Sinappikastike toimi muffinsien kanssa hyvin ja voisin ajatella tarjoavani sitä muutenkin kalaruoan kaverina.


Suolainen muffinsitaikina
Ohje kirjasta: Muffinsikirja
4 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 muna
1 dl öljyä
½ dl juoksevaa hunajaa
3 ½ dl piimää

n. 10-12 muffinsia

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Sekoita muna, öljy, hunaja ja piimä toisessa kulhossa. Sekoita kaikki ainekset nopeasti. Kääntele haluamasi täyte tai mausteet taikinan joukkoon. Täytä muffinsivuoat taikinalla. Paista uunissa n. 15-20 minuuttia.

Kylmäsavulohi-rucolamuffinsit
1 annos suolaista muffinsitaikinaa
100 g (tai enemmän) kylmäsavulohta suikaleina
50 g rucolaa huuhdeltuna
mustapippuria
seesaminsiemeniä
1 annos karkeaa sinappikastiketta

Sekoita lohi, rucola ja mustapippuri taikinan joukkoon. Jaa taikina muffinsivuokiin (vuoat saa täyttää lähes täyteen) ja viimeistele seesaminsiemenillä. Paista uunissa n 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpiminä sinappikastikkeen ja salaatin kera.

Karkea sinappikastike
½ dl karkeaa sinappia
2 rkl sokeria
1 dl tilliä hienonnettuna
2 rkl sitruunamehua
2 dl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria

Vatkaa sinappi, sokeri ja sitruunamehu sekaisin. Jatka vatkaamista ja valuta samalla öljy joukkoon vähän kerrallaan, kunnes kaikki öljy on sekoittunut. Mausta suolalla ja pippurilla

Vinkki: Säilytyksen aikana öljy tuppasi hiukan erottumaan kastikkeesta. Kevyesti vatkaamalla öljyn sai jälleen sekoittumaan kastikkeeseen, mutta itse kyllästyin tähän ja vatkasin joukkoon teelusikallisen kananmunankeltuaista. Kastikkeen rakenne paksuuntui näin hiukan, mutta pysyi huomattavasti paremmin kasassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti